Julkaisut avainsanalla: ambientia
#intranetwork innosti, puhutti ja ylitti odotukset

Torstaina 23.4.2015 oli se päivä, kun yhdessä kilpailijamme Sinisen Meteoriitin kanssa järjestelty Suomen suurin intranet-seminaari vihdoin koitti. Tilaisuutta oli suunniteltu koko kevään ajan. Tavoitteemme sisällön laadusta ja vieraiden saamasta ”palvelukokemuksesta” olivat korkealla. Tätä varten mietimme tarkasti, millainen tilan ja kalustuksen tulee olla, miten päivä aikataulutetaan, miten puheenvuoroista saadaan mahdollisimman laadukkaat, miten tunnelmaa pidetään yllä ja ihmiset saadaan verkostoitumaan ja keskustelemaan – jälkimmäisen ollessa seminaareissa yleensä sitä parasta antia. Oman haasteensa suunnitteluun toi se, että halusimme tarjota ohjelman myös etäkatsojille striimin välityksellä.

(lisää…)

Suomen suurin intranet-seminaari #intranetwork tulossa 23.4.2015

Ambientia ja Sininen Meteoriitti järjestävät toistaiseksi Suomen suurimman intranet-aiheisen seminaarin huhtikuussa Helsingissä. Maksuton tapahtuma kokoaa yhteen suomalaiset intranet-vastaavat, sisäisen viestinnän asiantuntijat ja digitaalisen työympäristön kehittäjät verkostoitumaan, oppimaan ja keskustelemaan intranet-kentän kuumimmista puheenaiheista ja tuoreista näkökulmista. Sinisen Meteoriitin viestintä- ja markkinointipäällikkö Hanna Harjula sekä Ambientian konsultti Aino Heiska kertovat nyt yhdessä, mistä seminaarissa on kyse.

(lisää…)

CMADfi:ssa arvostettiin myös sisäisiä yhteisöjä

Eilen Suomen sosiaalisen median aktiivien ja asiantuntijoiden kerma sekä muut aiheesta kiinnostuneet kokoontuivat yhteisömanagereiden arvostuspäivän (Community Manager Appreciation Day) eli CMADn merkeissä Lahden ammattikorkeakoululle verkostoitumaan. Kyseessä oli koko päivän seminaari täynnä toinen toistaan syvemmälle esimerkiksi erilaisten online-yhteisöjen luomiseen, johtamiseen ja mittarointiin pureutuvia puheenvuoroja. Kohderyhmä huomioiden ei ole mikään ihme, että tilaisuus itsessään oli järjestetty yhteisöllisesti, ja myös tunnelma oli suorastaan hurmiollinen. Päivän aikana tabletit ja älypuhelimet sauhusivat, kun osallistujat niin paikan päällä kuin livestriimin äärelläkin julkaisivat muun muassa yhteensä noin parituhatta twiittiä (#cmadfi).

(lisää…)

Sosiaalinen intranet -seminaari herättää kiinnostusta

Järjestämäämme seminaariin on tasan kuukausi aikaa, ja tässä vaiheessa ohjelma on lyöty lukkoon ja paikat ovat täyttyneet hurjaa vauhtia. (Lisätiedot seminaarista ja ilmoittautuminen täältä). Aihe on selvästi ajankohtainen, eikä vastaavia tilaisuuksia ole Suomessa järjestetty turhan usein. Intranet on kuitenkin jokaisessa yrityksessä melko keskeinen väline, ja yleensä vielä sellainen, joka vaatii jatkuvaa kehitystä ja aktiivista hallintaa.

(lisää…)